Paljon on tuotteita ja palveluita Pertunmaalla, mutta mistä ne löytää, kun haluaa ostaa?

“Niemisen Heikillä kyllä olisi. Annas, kun mä etsin sen numeron täältä mun osoitekirjasta. Jaa, en tiedä, taitaa olla vanha numero tämä. Kokeile nyt kuitenkin. Ja jos ei sillä ole, niin kysytään Seijalta. Se on mun pikkuserkun vaimo. Jos se tietäisi jonkun."

Tässä vaiheessa moni, varsinkin nykysukupolven edustaja, on jo luovuttanut. Tuote tai palvelu pitää olla helposti löydettävissä, myös digitaalisesti, mihin vuorokauden aikaan tahansa. Aina parempi, jos se on myös ostettavissa. Muun muassa tähän pyritään Pertunmaalla marraskuussa alkaneessa Tikkutollosta tuotteeksi-hankkeessa. Ideana on olemassa olevien tuotteiden ja palveluiden löydettävyyden parantamisen lisäksi myös uusien tuotteiden ja palveluiden tuotteistaminen, tuotepakettien luominen sekä toimijoiden yhteistyön lisääminen ja verkostoituminen yli toimialojen. Tuotteistettu, tai edes sanallisesti avattu ja valokuvattu, tuote on helpompi ostaa ja myös myydä. Sen lisäksi, että tulevaisuudessa kunnassa toivotaan olevan tarjolla runsaasti palveluita matkailijoille, kausiasukkaille ja kuntalaisille, halutaan kehittämisellä myös turvata elinvoimainen yritystoiminta yrittäjille ja heille mahdollisuus asua Pertunmaalla. Monella toimialalla sesongin jatkaminen ympärivuotiseksi auttaa takaamaan yrittäjälle leivän pöytään vuodenajasta riippumatta.

Tammi-helmikuun aikana on kutsuttu koolle kuusi pienryhmää: majoittajat, käsityöläiset, ruoantuottajat, metsästäjät, kalastajat ja ruoantarjoilijat. Näissä tapaamisissa kuullaan mahdollisuuksista, joita hanke tarjoaa osallistujille sekä verkostoidutaan ja kehitetään toimintaa. Kutsuttujen joukossa on yrittäjiä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä. Ajatuksena on saada uusia ajatuksia mm. kalastus- ja metsästystoimintaan, eri alojen toimijoiden verkostoituminen sekä yrittäjien rohkaiseminen tuomaan tuotteitaan näkyviksi. Keväänkorvalle on suunnitteilla yhteinen opintomatka.

 

Majoittajien pienryhmä koolla kunnantalolla.

Hankkeen aikana kunnan matkailusivu perustetaan suomalaiselle Johku-alustalle. Sivulle kootaan majoittajat, ruoantarjoajat, näkemisen ja kokemisen arvoiset paikat sekä tapahtumat yhden sivun alle. Johku mahdollistaa mukaan haluaville, paikallisille toimijoille matalankynnyksen tilaisuuden perustaa kotisivu, jolla voi myös myydä tuotteitaan tai hallinnoida varauskalenteria. Lisäksi tuotetaan kartta- ja esitemateriaalia matkailijoiden tarpeisiin.

Hankkeessa järjestetään työpajoja toimijoille esiinnousseen tarpeen mukaan. Jo järjestetty some-/Canva-työpaja koettiin tarpeelliseksi osallistujien keskuudessa. Kevään kuluessa kunnan alueella sijaitsevia luontokohteita, nähtävyyksiä ja reittejä tuodaan Outdooractive-sovellukseen, josta ne ovat helposti löydettävissä. Näitä kohteita voi kuka tahansa ilmoittaa Google-lomakkeilla, jotka löytyvät Pertunmaan kunnan verkkosivuilta hankkeen alasivulta www.pertunmaa.fi/tikkutollosta-tuotteeksi.

Houkuttaisiko sinua esimerkiksi jokin jo esiinnousseista ideoista: nuotioruokailu, kalastusmatkailu, lumikenkäretki, matkailuvaunuparkki, mökkieväät viikonlopuksi-herkkukassi, ruoanlaittokurssi, tilavierailu, sahti-tasting tai saunaelämys?

Kiteytettynä hankkeessa on kyse aktivoimisesta, kartoittamisesta ja kehittämisestä sekä näkyvyydestä ja digitalisaatiosta. Tervetuloa mukaan kehittämään, ota yhteyttä Hannukkaan! Hankkeessa tarvitaan myös talkoovoimaa esimerkiksi luontokohteiden tai reittien kartoittamiseen, ota yhteyttä, jos innostuit.

Hankkeen kesto 16.11.2022-30.9.2023, rahoittaja Lapin ELY-keskus Harvaan asuttujen alueiden luonto-, ruoka-, kalastus- ja metsästysmatkailun kehittämishankehaun kautta. Pertunmaan kunnan partnerit hankkeessa ovat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Miksei Mikkeli.

Tikkutollosta tuotteeksi: Kestävän maaseutumatkailun kehittämisen paikkaperustainen toimintamalli

 


Teksti: Hannukka Niemi

Helmikuu 2023 

 

 

 

Tikkutollosta tuotteeksi -hanke

www.pertunmaa.fi/tikkutollosta-tuotteeksi

Hannukka Niemi
projektityöntekijä
puh. 040 190 7158
hannukka.niemi@pertunmaa.fi