Terveisiä Maurilta ja Pentiltä

To 17.12.2020 12:40

Kategoria:

Posti ja veteraaniliitot järjestivät tänä vuonna kuudetta kertaa korttikampanjan, jossa jokainen voi ilahduttaa ja muistaa veteraaneja sekä sotiemme naisia postikortilla. Korttien tarkoituksenahan on osoittaa arvostusta saajilleen Suomen itsenäisyyden eteen tekemästään työstä, sekä tietysti tuoda iloa niin itsenäisyyspäivän kuin joulunkin aikaan.

Tänä vuonna korttien suhteen tehtiin ennätys, sillä niitä lähetettiin yli 60 000 – siis jopa enemmän kuin itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna.

Joulu näkyy hyvin paljon myös päiväkodin elämässä. Koko joulukuu menee jouluasioiden äärellä, ja siinä yhtenä isona asiana on hyvän mielen tuottaminen toiselle tavalla tai toisella. Tämä korttikampanja osui tänä vuonna myös Keinulan väen silmiin, ja porukalla lapset askartelivat kortteja. Teimme siniselle kartongille maalarinteipin ja valkoisen maalin avulla Suomen lippuja. ”Suomen kartan” sai puolestaan maalaamalla vihreällä värillä vasemman jalkapohjan, joka painettiin kartongille. Käsivarren Lappi maalattiin etusormen avulla ”kantapään” kylkeen kiinni.

Posti hoiti askartelemamme kortit sitten eteenpäin, ja asia jäi lapsilta jo varmaan tuoreempien joulujuttujen alle.

Mutta… sitten tuli päivä, kun päiväkodin postilaatikosta löytyi kirje. Ja seuraavalla viikolla vielä toinenkin! Kyynelsilmin luimme vapisevalla käsialalla allekirjoitetut viestit.

99-vuotias Mauri Helsingistä lähetti ”sydäntälämmittävät kiitokset Keinulan väelle”. Niin ikään helsinkiläinen rintamaveteraani Pentti, 95 vuotta, kiitti hänkin sydämellisesti muistamisesta, lähetti jopa kuvia itsestään ja kertoi lyhyesti elämästään.

Mitä tähän sanoisi? Tilanne oli liikuttava ja lämmin. Nämä kaksi veteraania oli nähnyt sen vaivan, että he olivat selvittäneet Päiväkoti Keinulan osoitteen ja kirjoittaneet meille tervehdyksensä. Tervehdyksistä huokui aito ilo ja kiitollisuus. Lapsille ja aikuisille tuli todeksi se, miten pienellä voimme saada aikaan ison ilon. Lähellä tai etänä - yhteys toiseen ihmiseen kantaa.

Anna-Liisa Lehtinen
päivähoidon esimies