Pienten kuntien elinvoimaa -hanke yhdistää Hartolan, Joutsan, Pertunmaan ja Sysmän voimat työllisyyden hoitamisessa

Hartolan, Joutsan, Pertunmaan ja Sysmän yhteistyönä on startannut kaksivuotinen (2020-2021) Pienten kuntien elinvoimaa -hanke Euroopan sosiaalirahaston tukemana. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa näiden pienten kuntien yhteistyötä ja tätä kautta saada kuntiin elinvoimaa.

Joutsan, Hartolan, Pertunmaan ja Sysmän alue muodostaa noin 12 000 asukkaan kokonaisuuden. Jokainen kunta on ydinmaaseutua, väestöä menettäviä ja asukasrakenteeltaan vanhusvoittoisia. Hartolan kunnanjohtaja Merja Olenius selventää hankkeen taustoja tarkemmin Hartolan toimiessa hankkeen koordinoijana ja käynnistäjänä.

- Alue vaatii erityisiä toimenpiteitä elinvoiman kehittämiseksi muun muassa kuntien alhaisen koulutustason vuoksi. Maakuntarajat vaikeuttavat tätä kehittämistä, mutta samalla alue muodostaa yhtenäisen työssäkäyntialueen, jonka vuoksi aluetta on tarkasteltava myös kokonaisuutena, Olenius kertoo.

Hankkeen kautta edistetäänkin tiiviimpää yhteistyötä Hartolan, Joutsan, Pertunmaan ja Sysmän välillä alueen elinvoimaisuuden lisäämiseksi.

- Työvoiman kohtaanto-ongelma ja työvoiman saatavuus ovat merkittävä uhka alueen elinvoimaisuudelle. Yhdessä tekemällä saadaan työllisyyden hoitoon leveämmät hartiat, hankkeen projektipäällikkö Anne Lahikainen-Aho sanoo.


Kaisa Karlsson ja Anne Lahikainen-Aho ymmärtävät että pienten kuntien yhteistyössä on voimaa.

Kevään työsarkaan kuuluu oppilaitosyhteistyön käynnistäminen kunnissa

Hankkeessa kartoitettiin alueen hoivatoimijoiden työvoimantarpeita ja on ilmeistä, että hoivahenkilökunnan saatavuudessa on ongelmia jokaisessa kunnassa. Hankkeessa rakennetaan aivan uudenlainen paikallinen koulutus yhteistyössä kolmen oppilaitoksen (Gradia, Salpaus ja Esedu) kesken. Paikallisesti toteutettavan sosiaali- ja terveysalan koulutuksen avulla halutaan madaltaa opiskelukynnystä ja vahvistaa työnantajien yhteistyötä oppilaitosten kanssa.

- Tärkeä tieto tässä vaiheessa on, että palaset koulutuksen järjestämiselle ovat olemassa. Tavoitteenamme on, että syksyllä 2020 käynnistyisi alueellisena toteutuksena lähihoitajakoulutus, jota pääsisimme markkinoimaan jo tulevan kesän aikana, Lahikainen-Aho kirkastaa koulutussuunnitelmia.

- Kannattaa olla kuitenkin jo nyt kuulolla ja uteliaasti yhteydessä, jos kouluttautuminen paikallisesti lähihoitajaksi ja työllistyminen alueelle kiinnostaa, Lahikainen-Aho rohkaisee.

Hanke avaa ikkunan maaseudun mahdollisuuksien maailmaan

Lisäksi hankkeen tavoitteena on saada pienten kuntien työllistymisen, yrittämisen ja asumisen mahdollisuuksia näkyville myös alueen ulkopuolelle.

- Siinä, missä toinen näkee maaseudussa olemattomien mahdollisuuksien maailman, toiselle se tarjoaa avautuvan ikkunan mahdollisuuksien maailmaan. Nimenomaan tätä mahdollisuuksien näkemistä edistämme hankkeessa. Toivotamme myös kesäasukkaat ja muut ulkopaikkakuntalaiset mukaan yhteistyöhön kertomaan alueen tarjoamista voiman lähteistä, Lahikainen-Aho kannustaa.

Eivätkä hankkeen tavoitteet tähän lopu. Tarkoituksena on järjestää yrittäjäinfoja yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä tiedottaa sukupolvenvaihdoksista/yritysmyynneistä.  Suunnitteilla on lisäksi aivan uudenlaisen digipalvelualustan luominen, joka tuo kootusti nähtäväksi Hartolan, Joutsan, Pertunmaan ja Sysmän työn, yrittämisen, asumisen ja elämisen mahdollisuuksia.

- Ehkä löydämme alustan avulla nuorison joukosta, vapaa-ajanasukkaasta, paluumuutosta ja maaseudun hiljaisuudesta haaveilevasta perheenäidistä tai -isästä jatkajia sukupolvenvaihdoksessa oleviin yrityksiin. Tai ehkä löydämme työelämän merkityksellisyyttä metsästäviä ja yrittäjyydestä kiinnostuneita, jotka uusine yritysideoineen tulevat korvaamaan aukkoja alueemme palvelutuotantoon, projektipäällikkö Lahikainen-Aho kertoo toiveistaan.

Ota rohkeasti yhteyttä hankehenkilöstöön:
Anne Lahikainen-Aho, 044-7432254, anne.lahikainen-aho@hartola.fi

Kaisa Karlsson, 044-7432303, kaisa.karlsson@hartola.fi

Facebook-sivut: www.facebook.com/pientenkuntienelinvoimaa/

Tiedotusta voi seurata pian myös jokaisen hankekunnan omilta www-sivuilta!

 


Anne Lahikainen-Aho on kokenut kehittämisprojektien vetäjä, jolloin myös ydinmaaseutukuntien haasteet ovat tulleet tutuiksi. Viime vuosina kokemusta on kertynyt myös yrittäjyydestä. Erityisesti työelämän ja yritystoimintojen kehittäminen osallistavana sidosryhmäyhteistyönä ovat lähellä hänen sydäntään. 


 

Osa-aikaisena työtekijän hankkeessa toimii Kaisa Karlsson.

- Tehtäväni on keskittyä viestintään, mutta häärin mukana muutenkin. Vien viestiä hankkeesta eteenpäin eri tahoille parhaani mukaan. Olen itse paluumuuttaja Pertunmaalle sekä terveystieteiden maisteri, joten näen tämän taustani voimavarana viestinnässä ja sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten jalkauttamisessa kuntiin.

Pienten kuntien elinvoimaa- hanke
kunnan nettisivuilla >>

Olethan yhteydessä!

Anne Lahikainen-Aho
044 743 2254
anne.lahikainen-aho@hartola.fi

Kaisa Karlsson
044 7432303
kaisa.karlsson@hartola.fi

Facebook: www.facebook.com/pientenkuntienelinvoimaa/