Ollaan ylpeitä Pertunmaan varhaiskasvatuksesta

Ke 4.05.2022 11:45

Kategoria:

Joulukuun 10. päivä sain kuulla päässeeni Pertunmaalle varhaiskasvatuksen esimieheksi. Jännittävää asiassa teki se, että mukaan lapsuuden kotiini lähtisi asumaan 10kk ikäinen Saara ja Helsinkiin jäisi eskarilainen isänsä kanssa. Pientä painetta toi myös se, että työ alkoi jo seuraavana maanantaina. 

Omat kokemukseni päiväkodista tulevat lähinnä oman lapsen kautta. Keskusteluissa olen aina sanonut, että toivon, että lasta pidetään sylissä, jos lapsi itkee ja lohdutetaan, ja että lapsen kanssa iloitaan onnistumisista. Lisäksi oma työkokemus lastensuojelun erityisyksiköissä on opettanut avoimen vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tärkeyden. Näiden oppien kanssa lähdin innolla kohti uutta.

Päiväkotitaival alkoi intensiivisellä viiden päivän perehdyttämisellä ja sitten sitä jo oltiin mukana arjessa. Joulun aika toi onneksi pehmeää laskua, koska lapsilla oli vapaita ja työntekijät saivat lomailla. Suurimmat ihmetyksenaiheet liittyivät päiväkodin ja ryhmiksen aikuisten uskomattomaan taitoon ja tietoon sekä siihen miten mahtavia lapsia Pertunmaalla on! Kaiken kiireen ja pukemisen ja vaipanvaihdon ja käsienpesun ja syömisen ja itkun ja naurun keskellä, lapsi otetaan syliin, lapselle jaksetaan toistaa asioita ja lasta kannustetaan. Samalla siinä pestään peppuja tai kuoritaan hedelmiä välipalle. 

Heti alusta lähtien tuntui kuin olisin tullut kotiin. Työkaverit olivat uusia, mutta osa jotain kautta tuttuja. Samoin perheissä oli vanhempia, jotka tunsin ja tiesin - ja vielä enemmän perheitä, jotka tunsivat minut. Hauska oli seurata vanhan luokkakaverin lasta, jonka touhut olivat ihan kuin isänsä tai huomata, ja karaokekuppilassa viimeksi tavattu tuttavuus oli suurperheen vanhempi. Pienen yhteisön ehdoton etu on, että on helppo tulla tutuksi ja kohdata toinen.

Pertunmaan varhaiskasvatuksessa näkymät olivat myllerryksessä, koska lapsien määrän on arvioitu vähenevän ja näin ollen paineita muutokseen oli ollut. Jostain ihmeestä lapsia alkoi kuitenkin ilmestymään, lähestulkoon ovista ja ikkunoista! Yhtäkkiä piti pohtia missä ja milloin uudet lapset ja perheet pääsevät aloittamaan oman polkunsa varhaiskasvatuksessa. Samassa hetkessä kuntaan saapui hyökyaaltona korona, joka aiheutti kahden vuoden odotuksen jälkeen harmaita hiuksia niin minulle kuin työryhmille, että perheille jotka taiteilivat terveyden ja työn tai koulun välillä. 

Ja samalla, kun perheet elävät omaa elämäänsä, kunta pohtii tulevaisuutta ja maailmassa koetaan turvattomia hetkiä, on pienten ihmisten elämä aamupalaa, leikkiä, ulkoilua, touhuja, lounasta, pottailua, satuhetkiä, päikkäreitä, pottailua, leikkiä, välipalaa, piirrustusta, pelejä, leikkejä ja ulkoilua. Turvallista toistuvaa arkea, jossa samat aikuiset ovat mukana aamun aikaisista tunneista tarvittaessa jopa alkuyöhön.

Kun kysyin lapsilta mikä on kaikkein huonoin asia niin yksi mainio nuori mies sanoi: ”Huonointa on se, että päiväkodista pitää lähteä kotiin. ”Ollaan yhdessä ylpeitä siitä millaista varhaiskasvatusta Pertunmaalla tarjotaan. Kaikki työntekijät, perheet ja lapset ovat omalta osaltaan rakentamassa siitä entistä parempaa.

Kesästä tulikin minulle kiireistä aikaa, kun lapset kutsuivat minut kilpaa mökkeilemään perheidensä mökeille... 

Hymyillään, kun seuraavan kerran kohdataan! 
Minja Rosman