Kuinka selvitä pandemiasta hyvinvointi tallella

Pe 26.03.2021 09:55

Kategoria:

 “Ei ole surullisempaa asiaa kuin nuori pessimisti” - Mark Twain 

Minulle on aina turvallista aloittaa lainaamalla Mark Twainia, koska olen tehnyt niin ennenkin ja kaveri on sanonut niin paljon asioita, että häneltä löytyy jotain painavaa lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen.  

Koronapandemia ei nähtävästi ole poikkeus.  

Hyvinvointi on askarruttanut minua näiden poikkeusolojen jatkuessa yhä enemmän ja enemmän. Erityisesti nuorten mutta tämä kirjoitus toimii kyllä kaikille eli tietäkää, että kun puhun nuorista niin puhun teistä kaikista.  

Kenenkään ei tarvitsisi olla pessimisti mutta ei nyt varsinkaan nuorena. Tuo Mark Twainin lause kolahtaa juuri siksi, että väsyneet ja elämää samein linssein tiiraavat nuoret ovat tämän ajan arkea. Peruskoulun loppuminen. Muistan sen ja olihan se nyt suuri hetki. Lakkiaiset ja sen illan vietto kaverien kanssa. Sekin oli ikimuistoinen hetki. Yksi entinen esimieheni sanoi joskus, että ihminen tietää kaiken elämässään vain kerran ja se on se hetki, kun hän painaa tuon valkean lakin päähänsä. En osaa sanoa toimiiko tämä ihan samalla tavalla etäyhteydellä tai kuuden hengen yleisöllä. Entä se kun täytät 18 vuotta? Vaikea lähteä juhlimaan, koska a) ei saa ja b) ei voi koska paikat on kiinni.  

Ei nuoria voi syyttää siitä, että pessimismi saattaa hiipiä päivittäiseen tekemiseen. Isoimpia haasteita tässä ajassa on epävarmuus tulevasta ja täydellinen kontrollin puuttuminen tilanteesta. Elämme eri mittaisia jaksoja erilaisilla rajoitteilla eikä meillä ole mitään tietoa miten ne muuttuvat, jos muuttuvat ja milloin ne muuttuvat tai kauan ne kestävät.  

Tällä tiellä optimismi lähtee helposti ensimmäisenä kyydistä ja hyvinvointi seuraa perässä.  

Kuinka pitää toivo hengissä vaikeissa oloissa? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, joka sopii kaikille mutta oppimalla heiltä, jotka ovat selvinneet vielä useamman asteen nihkeämmistä oloista voimme lähteä muuttamaan omaa suhtautumistamme meneillään olevaan tilanteeseen.  

Jos mietit mikä on useamman asteen nihkeämpää kuin tämä nykyinen tilanne niin ainakin se, että olet sotavankina Vietnamissa tai keskitysleirillä. Nämä ovat kenties aika äärimmäisiä vertailuja mutta ainakin asia tulee selkeästi esiin.  

James Stockdale toimi lentäjänä Vietnamin sodan aikana ja hänet ammuttiin alas 1969 ja seuraavat reilu 7 vuotta hän vietti vieraana Hanoi Hiltonissa, missä huonepalvelun sijaan oli tarjolla kidutusta ja muuta vastaavaa ajanvietettä. Tapa, jolla hän tähän koettelemukseen suhtautui tunnetaan yleisemmin nimellä Stockdalen paradoksi. Kun häneltä kysyttiin, että kuka vankeudesta ei selvinnyt oli vastaus helppo – optimistit. Optimisti ajatteli, että päästään kotiin jouluksi. Joulu tuli ja meni mutta edelleen oltiin vankina. Sitten optimisti ajatteli, että kotiin päästään pääsiäiseksi. Pääsiäinen tuli ja meni mutta vankeus jatkui. Sitten tuli kiitospäivä ja joulu uudestaan. Optimisti kuoli enemmän särkyneen sydämen vuoksi kuin huonoon kohteluun tai ravintoon.  

Tästä oppi on se, että ei saa koskaan sekoittaa uskoa, että lopulta tulet selviämään - sillä tätä ei ole varaa menettää koskaan -  itsekuriin, jota vaaditaan kohdata kovimmatkin haasteet mitä ikinä ne ovatkaan. Tätä on kutsuttu myös termillä realistinen optimismi.  

Viktor Frankl koki oman kurjuutensa natsien keskitysleirillä Auswitchissä ja menetti sisartaan lukuunottamatta koko perheensä holokaustin aikana. Frankl on kirjoittanut, että hyvin usein juuri joulun aikaan vangit menehtyivät toivottomuuteen, kun eivät päässeet toivostaan huolimatta vapaaksi. Myöhemmin logoterapian kehittäneen Franklin suhtautumista merkittäviin vastoinkäymisiin on kutsuttu nimellä traaginen optimismi. Merkittävä vastoinkäyminen tässä yhteydessä on tilanne jossa itsellä on hyvin vähän valtaa muuttaa olosuhteita mutta kuitenkin valta hallita omaa suhtautumistaan niihin. 

Helppoahan tämä ei ole mutta mahdollista. Toivonkin, että nämä esimerkit antavat toimintamallin tai vähintään ajatuksen toimintamallista ja erityisesti toivoa. Et ole yksin.  

Viktor Frankl kirjoitti, että hänellä oli hyvin harvoin voimia tukea muita, koska oma selviytyminen ja jaksaminen vei kaiken mitä oli.  

Tässä asiassa jaksaminen ja hyvinvointi toimivat aivan kuin happinaamarit lentokoneessa – laita aina ensin naamari itsellesi ja vasta sitten auta muita. Kun sinulla on naamari päällä ja oma jaksaminen kunnossa niin sitten toisten auttaminen ja jaksamisen edistäminen on enemmän kuin ok. Apua saa myös pyytää. Ja kannattaa pyytää. Meistä on moneksi mutta hyvin harva osaa lukea ajatuksia mutta suurin osa meistä kuitenkin auttaa hyvin mielellään. Joillekin meistä auttaminen kuuluu jopa työnkuvaan!  

Maailma ei päästä meitä tällä hetkellä helpolla mutta tässäkin mainittu realistinen mutta traaginen optimismi nostaa päätään. Tilanne voisi olla huonompikin. Mieti Walking dead skenaariota ja zombeja. Nämä maskit eivät ole ehkä sittenkään niin kauheita.  
 
vapaa-aikasihteeri 
Sami Paavilainen