Eloisa etsii yksityisiä palveluntuottajia Etelä-Savoon – palvelusetelit käyttöön myös Pieksämäen ja Savonlinnan seuduilla

Ti 24.01.2023 17:35

Kategoria:

Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja. Palvelusetelillä edistetään palveluiden käyttäjien valinnanvapautta ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan palveluita yksityisiltä palvelujen tuottajilta.

Palvelusetelin myöntäminen asiakkaalle perustuu aina hyvinvointialueen sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön tekemään palvelutarpeen arvioon. Asiakas voi palvelusetelin saatuaan valita haluamansa palveluntuottajan hyvinvointialueen ylläpitämästä palveluseteliyrittäjien luettelosta.

Etelä-Savon hyvinvointialue kutsuu yksityisiä palveluntuottajia kumppaneiksi järjestämällä heille avoimen infotilaisuuden torstaina 16. helmikuuta klo 12.00–13.30. Tilaisuus sopii niin uusille yrittäjille kuin jo kumppaneina toimineille ja siihen tulee ilmoittautua 13.2. mennessä alempana olevan linkin kautta

– Palvelusetelit ovat jo tuttu toimintamalli, mutta ei kaikilla alueillamme. Toivomme uusia palveluntuottajia erityisesti Savonlinnan ja Pieksämäen seuduille, kertoo Eloisan palvelusetelivalmistelua koordinoinut palvelupäällikkö Niina Helminen.

Eloisan alueella palveluseteliä käytetään useissa palveluissa sosiaali-, terveys- ja ikääntyneiden palveluiden toimialoilla. Yleisen infotilaisuuden lisäksi Eloisa järjestää kiinnostuneille yrittäjille yksityiskohtaisemmat infot toimialakohtaisesti.

Eloisan palvelusetelipalveluita:

  • ateriapalvelu
  • henkilökohtainen apu
  • henkilökohtainen budjetointi
  • ikääntyneiden asumispalvelut
  • kotiin annettavat palvelut
  • lapsiperheiden kotipalvelu
  • lääkinnällinen kuntoutus
  • mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • omaishoidon vapaa
  • perhehoidon vapaa
  • rintamaveteraanien kotiin vietävät avopalvelut
  • siivouspalvelun
  • vammaisten palveluasuminen

Palveluseteli voi olla asiakkaalle tasasuuruinen tai tulosidonnainen. Tasasuuruinen palveluseteli on kaikille yhtä suuri ja tulosidonnaisessa asiakkaan tulot vaikuttavat palvelusetelin suuruuteen. Hyvinvointialue voi asettaa palvelusetelipalvelulle hintakaton. Hintakatolla tarkoitetaan palveluntuottajalle maksettavaa enimmäishintaa.

Eloisan palvelusetelien tietojärjestelmänä käytetään Effector Palveluseteleitä. Asiakkaat sekä yksityiset palveluntuottajat operoivat palvelussa palse.fi -asiointikanavan kautta.

Eloisan infotilaisuudet palveluntuottajille:

  • 16.2.2023 klo 12.00 Teams-etäyhteydellä

Yleinen info yrittäjille palvelusetelikumppanuudesta ja toimintamallista
Ilmoittaudu tästä 13.2. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/E3B6EE740C42D4A1

Toimialakohtaiset lisäinfot:

Osallistumislinkit toimialakohtaisiin infoihin jaetaan 16.2. infotilaisuuden osallistujille.

  • 16.2.2023 klo 14.00–15.30 Ikääntyneiden palvelut
  • 17.2.2023 klo 10.00–11.30 Terveyspalvelut
  • 17.2.2023 klo 12.00–14.00 Sosiaalipalvelut

Lisätietoa:
Lisätietoa palvelusetelistä sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta: https://stm.fi/palveluseteli

Niina Helminen
Palvelupäällikkö
niina.helminen@etelasavonha.fi
044 7944 002