| | Nähtävyyksiä
Aitan harjalla oleva sukuviiri kertoo Vanha-Rantalan tilan olleen saman suvun hallussa 1600-luvulta. Päärakennuksen vanhemmassa, 1700-luvulta olevassa tuvassa on toiminut aikoinaan kansakoulu, siirtoväen työtupa sekä kiertävä kotiteollisuuskoulu. Pihapiirin kahdesta aitasta vanhempi on myös 1700-luvulta, tolla-rakennus 1600-luvulta. 1800-luvulla rakennetussa päädyssä olevan salin esineet ja tekstiilit kertovat silloisen vauraan talon asumisesta - lattialla hevosen karvoista kudotut pitkät matot, biedermeyer-tyylinen sohvakalusto sekä seinillä suvun jäsenten muotokuvia. Vanha-Rantalassa on säilynyt runsaasti arvokkaita talon naisten tekemiä käyttö- ja koristetekstiilejä. Emännän kammarin jugend-tyyliset verhot ovat uudistettu vanhojen verhojen mallin mukaisesti keväällä 2001. Vuosina 2007 ja 2008 kunnostettiin aittoja ja pihapiiriä. Museon pihapiirissä järjestettävistä tapahtumista löytyy lisätietoa tapahtumakalenterista Museo on avoinna kesäaikaan 13.6. - 22.8.2010 klo 12-18, muina aikoina sopimuksen mukaan. Laura Laitinen 050 541 7712.
Kuuselanmäki sijaitsee vanhan Rantalan talomuseon lähituntumassa. 1928 avattu hauta viittaa Pertunmaan vanhimpaan asutukseen 1000-luvulle. Haudasta löytyi naisen koruja ja vaatetuksen osia. Kuuselan mäellä olevat muutkin kiviröykkiöt saattavat olla hautoja. Korujen löytymisen ohella ne viittaavat siihen, että kysymyksessä on varsinainen asutuslöytö eikä vain tilapäinen hautapaikka. Korut ovat nähtävänä Helsingissä Kansallismuseossa.
Talvikki on noin seitsämänkymmenen käsityöläisen yhteinen myymälä Pertunmaan keskustassa. Talvikin myyntitoiminta perustuu suurimmaksi osaksi talkootyöhön. Talvikki on monipuolinen käsityö- ja lahjatavamyymälä, valikoimiin kuuluu myös käsityötarvikkeita, kankaita, matonkuteita ja valmiiksi luotuja loimia. Tilauksesta saa ompelupalvelua, mattoja, poppanoita, pöytäliinoja sekä muitakin käsityötä. Talvikilla on oma neulemallisto, johon kuuluvat villapaita, sukat, myssy ja lapaset. Vakiintuneita tapahtumia ovat helmikuussa Talvikinpäivä, heinäkuussa Pihaporinat erilaisten työnäytösten parissa sekä joulukuussa joulunavaus. Matkailuneuvonta.
|