Pertunmaan uusi seurakuntatalo vihittiin käyttöön Helluntaina

Pitkälti toista sataa vierasta saapui juhlistamaan Pertunmaan kappeliseurakunnan uuden seurakuntatalon käyttöönottoa Helluntaipäivänä.

Juhlamessussa Pertunmaan kirkossa saarnasi lääninrovasti Matti Tolvanen. Messun jälkeen kirkkoväki asteli auringon saattelemana aivan kirkon vieressä sijaitsevaan uuteen seurakuntataloon. Moderniin ja valoisaan taloon sisään astuttaessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi korkealla katossa riippuviin valaisimiin, ”poutapilviin”. Valo tulvii sisään suurista ikkunoista, ympäröivä luonto on voimakkaasti läsnä. Kokonaisuus on tasapainoinen ja toimiva.

Matti Tolvanen

Käyttöönottojuhlassa oli arvokas ja lämminhenkinen tunnelma

Seurakuntasalissa juhlaväkeä odotti juhlakahvitus ja emäntien herkkupöydät. Kaikille löytyi pöytäpaikka joko sisältä tai ulkoa. Iloisen puheensorinan säestyksellä nautittiin pöydän antimista, ja vaihdettiin samalla kuulumiset.

Jari Leppä

Arvokas ja lämminhenkinen vihkiäistilaisuus alkoi lääninrovasti Matti Tolavasen puheella ja seurakuntatalon siunauksella. Ministeri Jari Leppä piti juhlapuheen, hän kiitteli suunnittelijoita ja päättäjiä puurakentamiseen päätymisestä, se on ekologinen valinta. Pertunmaalaisille tuttu kenttäpiispa emeritus Hannu Niskanen muisteli Pertunmaan seurakuntatalojen vaiheita. Hänen työnsä alkoi vanhan hautausmaan vieressä olleesta seurakuntatalosta. Rakennustoimikunnan puolesta puheen piti Panu Karjalainen, hän kertasi projektin vaiheita. Luottamushenkilöillä oli iso rooli rakennusprojektissa, heidän puheensa piti Raili Toivonen.

Hannu Niskanen

Arkkitehti Riitta Vesala kertoi suunnittelun lähtökohdista ja perusteista. Talon värimaailma on saanut vaikutteensa kirkon väreistä. Musiikki kuuluu juhlaan, eivätkä nämäkään juhlat tehneet poikkeusta. Nuori ja lahjakas pertunmaalainen muusikko Sisko Hottola soitti pianoa ja haitaria. Loistava Sirpa-Liisa Kuoppala lauloi ja Anni-Sirkku Askola-Piispanen esitti taitavasti tanssin keinoin Myrskyluodon Maijan. Loppurukouksen ja lähtötervehdyksen juhlaväelle piti kirkkoherra Ann-Maarit Joenperä. Koko tilaisuuden juonnon hoiti kappalaisemme Satu Ruhanen.

Riitta Vesala

Juhlien jatkot perheille

Varsinaisen juhlan jälkeen seurakunnan nuoriso- ja lapsityöntekijät Heli ja Suvi olivat järjestäneet ohjelmaa nuorisolle ja perheen pienimmille. Tyttöbändi ”Gööörls” konsertoi, ulkona oli leikkejä ja mukavaa puuhaa. Herkkubuffet tarjosi syötävää ja juotavaa kaikille.

Seurakuntatalo

Talo mukautuu erilaisiin tilaisuuksiin

Uusi seurakuntatalo on puurakenteinen yksikerroksinen talo, ja neliöitä siinä on 200. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Riitta Vesala lahtelaisesta Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy:sta. Rakennustöistä vastasi pääurakoitsija Rakennusliike V. Mättölä Oy Mäntyharjulta, ja kaikki aliurakoitsijat ja rakentajat olivat paikallisia tekijöitä. Rakennustyöt alkoivat kesällä 2018 ja valmistuivat huhtikuussa 2019 ripeästi pari kuukautta etuajassa.

Seurakuntatalon valaisimet

Seurakuntatalossa järjestetään paljon erilaisia tilaisuuksia perhejuhlista kirkkokahveihin. Ruokailijoita taloon mahtuu noin 60 ja muihin tilaisuuksiin istumapaikkoja on 90. Kesällä iso ulkoterassi tuo mukavasti lisäystä istumapaikkoihin. Talossa on hyvä ja toimiva keittiö, josta kahvi- ja ruokatarjoilut hoidetaan.

Pertunmaan kunta
Pertuntie 14 | 19430 Pertunmaa | +358 15 770 241 | if.aa1563629097mnutr1563629097ep@ot1563629097simio1563629097tsuks1563629097ek1563629097
Kunnanvirasto avoinna ma-pe klo 9-15